Wille Wanhus - kitaristi, biisinvärkkääjä  
 
Mp3
 
   

Moro!

Oikealta nimeltäni olen Heikki Aho. Syntynyt olen Ylivieskassa ja parikymppisenä muutin Ouluun, jossa asun vieläkin.

Tein äänitteen "Musta kissa kuutamolla" Wille Wanhus-nimellä 2002. Miksi? Ja miksi pseudonyyminä? Monet ovat ihmetelleet taiteilijanimeä. Se tulee Neil Youngista, Niilo Nuoresta. Käänsin sen ylösalaisin. Ehkä tuo äänitteen teko oli TAAS joku hetkellinen sekavuuden puuska, ja ihmisen kun kuulemma pitää koko ajan tehdä jotain, haudassa on sitten joskus rauhallisempaa makoilla, kun on saanut jotain aikaan ... no se on taas oma ongelmansa.

Äänite on saanut ihan kivan palautteen, vaikka onkin pienimuotoinen, akustinen juttu. Viimeksi soittelin laaja kaista -nimisessä kokoonpanossa. Se homma loppui tuossa keväällä 2005. Soittanut olen vuodesta -75 lähtien. Kannustus oli "kovaa" jo tuolloin, kun 15-vuotiaana väänsin naapurin kaverin kanssa ulkorakennuksen saunaneteisessä Hurriganesia. Vahvistimina oli vanhat radiot, ne piereskelivät ilmoille säröistä puuroaan, joka kuulosti minusta hyvälle, oloni oli kuin Albert Järvisellä, uskon niin. Kaikilla perhepiirissä ei ollut samanlainen musiikkimaku: "Tuu heti syömään sieltä, ei tuo oo mittään musiikkia" -kommentit rohkaisivat jatkamaan hampaat irvessä, antoivat kaivattua palautetta ja tunnetta tulevasta, kovasta soittajan elämästä.

Homma alkoi Jellyrolls-nimisessä kokoonpanossa, sitten tuli Old Joe, molemmat bändit soittivat covereita, Old Joe raskaampaa vääntöä, sen ajan juttuja. 80-luku hurahti suomeksi soittavan Turha Luulon kanssa, johon tein biisit ja myös lauloin ne. Demoja tehtiin ja läheteltiin levy-yhtiöihin ja vastaus kuului: "Ei tarpeeksi hittipotentiaalia." 80-luvun alussa soitin joitakin vuosia myös Ensemble Finlandequese -nimisessä yhtyeessä, vedeltiin covereita kaksi kertaa nopeammalla tempolla kuin biisi alunperin oli tehty. Sitten tulikin vuosien tauko. Parhaat keikat olivat nimekkäämpien bändien lämmittelyä, niillä keikoilla oli ihmisiäkin, eikä pelkkiä (oman bändin) muusikoita.

Wille Wanhus-äänitteen markkinointi on ollut matalalla profiililla, joissakin kaupoissa ja netin välityksellä.

Wille

 

 
  Copyright Wille Wanhus, email: rock(at)willewanhus(dot)com (korvaa suluissa olevat oikeilla merkeillä, kun lähetät viestiä)